Tänään tein taas ruokaa. Eihän sitä muuten elä.
Pinaatti keittoa, se on hyvää ja helppo tehdä. Niinhän sitä luulisi...

Otin esiin jäisen pinaatti kuution, jonka laitoin kattilaan ja laitoin kanamunat toiseen. Siinä ne kivasti lämpeni samalla kun tiskasin vieressä. Eihän ruuan ääreltä parane lähteä. Lopulta pinaatti keitto kiehui jo innokkaasti.. kivoja kuplia paljon.. ehh.. pitäisi varmaan vähän sekoittaa.. liian myöhäistä. Se on jo palanut pohjaan... ähh..

Kaavin kaikken palaneen pois kattilasta joka näytti lähinnä pinaatti plätyltä. Katson kattilaan ja tuumaan, että ompa sitä kamalan vähän.. Poikaystäväni on tänään täällä ja lukee tenttiin ja minä huushollaan sillä aikaa. Mietin, että siitä määrästä ei ikinä riitä hänelle tarpeeksi taikka meille molemmille. Syödäkkö itse sitten leipää? Itku.. ei näin, ei näin..

Parvekkeelle jäähtymään. Mitäs nyt? Kävelen takaisin pakkaseen ja koluan jos löytyisi toista annosta. Löytyy puolikas. Hahaa! Laitan sen mukaan ja alan lämmittää sitä. Tällä kertaa tunnollisesti vierellä seisten.. ehkä liiankin tunnollisesti..

Kun keitto oli melkein kokonaan taas sulaa, käteni ostui kauhaan. Kauha lensi päälleni ja siitä lattiaan. Hätäinen kiljahdus, jähmetys.. ei, ei, ei, ei näin.. ei näin.. Pinaattia.. joka paikassa..
Pinaattia lattialla, pinaattia seinällä, pinaattia liedellä, pinaattia uunin ovessa, pinaattia kaapissa, pinaattia paidalla, pinaattia kädet täynnä, pinaattia sukkahousuissa, pinaattia matolla, pinaattia.. joka paikassa. Voi itku.. ei näin.. ei todellakaan näin..

Sitten poikaystävänikin tuli katsomaan, että mitä kiroan ja manaan ja mutisen ja itken ja riehun. Pyyhin pinaatit joka paikasta ja mietin, että tuliko käteen kuinka kuumaa pinaattia. Kuumalta se ei tuntunut, mutta hetken iho tuntui oudolta. Jo pahantuulisena vain kurisin poikaystävälleni kaikkea ja hän murahti takaisin.

Ettei päivä olisi liian helppo, tietenkin olin aikaisemmin jo pessyt vessassa paikkoja ja pitänyt suihkua hassusti kädessä ja laittaessani sen päälle kastuin. Kannattaa kattoa kuinka päin se suihku on kädessä..

Ja rakas isäni tuli laittamaan kämppäni parvekkeelle kaihtimet, jotka olin ostanut luokkatoveriltani vähän sokkona. Kyllähän nämä sopivat! Ei sovi. Sain idean, että kun ne ovat liian isot yhdessä ikkunalleni, kyllähän ne nyt parvekkeelle mahtuvat. Juu, mahtuu, ne on vaa liian lyhyet, se selvisi tänään. Isä tuki asiaa ja tuumasi, että leveydestä puuttuu ainakin noin 20 senttiä. No voih.. Kokeiltiin sitten avata ne ja huomattiin, että myös vähintään 20 senttiä puuttuu myös pituudesta. 

Käytiin ostamassa uudet ja sellaisest mitä olin jo haaveillut kauan. Sellaiset kivat bambu verhot. Kuvia laitan joskus. Isä sai verhot laitettua, mutta nyt ikkunoita ei saa enää auki parvekkeella.. Kätevää..

Mitähän tämä päivä tuo vielä tullessaan? Pitäisi mennä tiskaamaan pinaatti sotkut pois, mutta nyt ei oikein tee mieli enää.. Ei kai muukaan auta.