Hyi minua, en ole sitten päivittänyt tätä melkeen kuukauteen.

Kesä on vienyt minut mukanaan.. Tai no, töissä olen päivästä toiseen, eikä ole juuri ollut mitää mistä kertoa, sillä lukuisat iltavuorot karsivat mahdollisuuksiani nähdä tai tehdä kenenkään kanssa mitään. Enkä oikeen yskinkään ole saanut mitään aikaiseksi, nukkunut lähinnä ja köllinyt jonkun kerran auringossa.

Juhannus meni mukavasti ystävien kanssa mökillä. Ihan tylsä reissu se ei ollut ja jännitystäkin saatiin mukaan. Jouduttiinhan siellä vähän merihätään. Hassu juttu se.  
Ystäväni keksi, että soudetaan tuon saaren kirkolle. Ajatus ei kuulostanut hassulle, sillä silloin vielä en tajunnut kuinka kaukana se on. Poikaystäväni oli sanonut hänelle, että on sitten vastatuuli kun tullaan takaisin. Toisin sanoen sain tämän kuulla vasta puoli matkassa kirkolle. Ensimmäiset yksi neljäs osa matkasta meni ihan hyvin. Sitten jo vaihdettiin jossain vaiheessa soutajaa ja minä aloin soutamaan. Mukavastihan tuo soutaminen meni vaikka minä aloin epäilemään, että tuo kirkko on paljon kauempana kun olisin sen halunnut olevan.

Aloin tulla jossain vaiheessa perin pahelle päälle, sillä pelkään hieman vettä. Eikä se, että matkaa oli vielä yllinkyllin jäljellä rauhoittanut mieltäni. Pääsimme muiden saarten tuulen suojasta ja sivuttais tuuli heitti meitä kokoajan kaislikkoon. Korjauksistani ja hurjasta soutamisestani huolimatta olimme kokoajan ajautua uudestaan kaislikkoon. Vaikken sitä ääneen sanonut, pieni pakokauhu iski rintaani. Soutuveneen keinuminen alkoi saada minut pahoin voivaksi ja halusin takaisin rantaan. Ystäväni sanoi, että voisi soutaa, mutta minä itsepintaisesti halusin olla airoissa, että saisin jotain fyysistä tekemistä, ennenkuin antaisin ylen.

Lopulta kun aallokko kävi tosi kovaksi, takanani istuva ystävä alkoi puhumaan, että kohta alkaa satamaan vettä, sata varmasti sillä mustat pilvet olivat yllämme - minä kirosin -  ja toinen ystäväni tuumasi, ettei niin tämä keinunta haittaa, että ollaan ihan kirkon vierellä. Minuun iski lopullinen paniikki, kun sivuttainen aalto alkoi heittelemään meitä hurjasti ylös ja alas. Halusin vesiltä pois sillä palavalla sekunnilla ja sätin itseäni siitä, että olin lähtenyt tähän hullutukseen edes mukaan.

Sousin ensimmäiselle mökille jonka löysin ja kipusin hädissäni, peffa märkänä laiturille. Jonkin aikaa siinä ihmeteltyämme ystäväni sanoivat soutavansa venhosen takaisin poikien mökille. Ehkä heidän harmikseen tai luojan kiitos, mökin mahdollinen omistaja, - melko vanha mies - huomasi meidät ja minä kerroin mitä oli tapahtunut. Tämä ei antanut ystävieni enää lähteä aallokkoon. Lopulta soutuvene vedettiin rantaan ja me vannoimme miehelle, että löydämme kyllä pois sieltä. Hän ei päästänyt meitä niin vähällä kun olimme kertoneet, että mistä tulimme. Hän halusi välttämättä että pojat tulevat hakemaan meidät, ettemme saa lähteä harhailemaan tuolle saarelle löytämättä takaisin. Sikäli mikäli eksyisimme, meillä ei kenelläkään ollut puhelinta.

Loppujen lopuksi soitimme tämän miehen ystävän puhelimella, meidän porukoiden pojille ja pyysin heitä tulla hakemaan meidät. Lopulta ajo-ohjeet annettuamme he löysivät meidät pian. Kirkko olisi ollut ihan vierellä, siihen käveli pari minuuttia. Mutta minkä huonolle merenkävijälle voi? Ystäväni lähti mukaan kun pojat tuli soutamaan veneen takaisin mökille ja minä lähdin huonovointisena autolla mökille. Harmikseni poikaystäväni ei ollut minua vastassa ja menin meidän pedille potemaan huonoa keinuvaa oloa. Tunnin sisällä poikaystäväni tuli luokseni ja kertoi olleensa perkaamassa kalaa, ettei siksi ollut vastassa minua. Olin loukkaantunut,  kala meni minun edelleni.

Muuten jussi meni aika rahallisissa merkeissä, pelejä niin ulko- kuin lautapelejä pelaten, syöden hyvin ja viimeisenä päivänä saatiin jopa aurinkoa.

Muuten olenkin ollut lähestulkoon joka päivä iltavuorossa, joten olen missannut kaikki rantareissut tai muut hauskat jutut. Muutamiin jalkapallo peleihin olen kerinnyt mukaan ja kävimmepä ystäväni kanssa Skanssissa shoppailemassa ja siitä suunnattin Naantaliin ja pyörimme tietenkin siellä vanhalla puolella tutkien pikkuliikkeitä.

   Kirjoittamattomuuteni johtunee monesta syystä, olen potenut pientä kesämasennusta - eikö minulle voi antaa yhtä kesää ilman mitään murheita? Perhekriisit, harmilliset työajat, väsymys, saamattomuus, laiskuus ovat aiheuttaneet sen, etten koneellakaan ole kauan jaksanut olla.

Pienin mutta hankalimmista huolen aiheistani on tukahduttava kämppä, jonka lämpötila sisätiloissa nousee iltaan mennessä siihen 26-28 asteeseen. 27 asteen lämmössä saamme nukkua usein. Poikaystäväni muutti parvekkeelle nukkumaan kunnes nappasi kesäflunssan ja siirtyi takaisin sängylle viereeni. Tunnen syyllisyyttä tästä kuumuudesta, vaikka se ei todellakaan ole minun vikani. Syyllisyys kai siitä, etten osaa tehdä asialle mitään, vaikka tuulettimet huutavat tuskasta illalla ja saan puoella asteella tänne viileämpää. Tosi turhauttavaa. Nyt parin viileämmän illan tuoma lohtu kyllä on turvannut mietä molempia.

Mieleeni juolahti, että kävin minä keskiaikamarkkinoillakin ja sieltä löysin kaiken syötävän lisäksi.. sellaisen kaksiväkäsen systeemin jolla voi tehdä nauhaa. Olen saanut piakkoin yhden nauhan valmiiksi. Voin kertoa siitä joskus myöhemmin tarkemmin, jahka saan itseäni niskasta kiinni ja jotain aikaiseksi.

Tänää olemme menossa poikaystäväni kanssa mökille. Minusta tuntuu, että tarvitsen sitä. Haluan päästä tästä kuumasta kämpästä pois hetkeksi, luonnon hoivaavaan ja turavaamaan lohtuun. Ennen sitä tarvitsee kuitenkin vähän siivota ja pakata ja tehdä vaikka mitä.

Jos olisin vaikka reipas ihminen voisin ottaa kameran mukaan ja kuvata tulevia kokkauksiamme. Tarkoituksena olisi tehdä täytettyjä paprikoita. En ole koskaan ennen tehnyt taikka syönyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ajattelin myös, että ehkä kerkiäisin käydä eurokankaassa, ihan vain kankaiden katselemisen ja hypistelemisen ilosta.
Oikeammin minua väsyttää ja haaveilen että saisin mennä takaisin nukkumaan ja/tai levittää kaavapaperit lattialle ja väsätä jotain, vaikka siitä mitään ei tulisikaan. Niinkuin harvoista minun tekemistä asioista elämässäni tuntuu tulevan.