Olen lähdössä tänään yölaivalla ruotsiin, äitini ja isäni kanssa. Odotan matkaa.. no en välttämättä sitä laiva osuutta, mutta muuten viikon lomailua mummulassa innolla. En ole nähnyt heitä sitten viimesyksyn.

Pakkaan juuri pienen pientä matkalaukkuani. Tuntuu, että elektroniikkaa löytyy enemmän kuin mitään muuta. Yritin ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, mutta tuntuu, että tilanne pahenee hetki hetkeltä. Kokoajan tulee mieleen, vielä jotain mitä voisi ottaa mukaan.

Miniläppäri, sen johdot ja hiiri, kamera ja sen laturi,
kännykän laturi, akkupattereitten laturi, mp3-soitin, mokkula, gps-laite..

Tämän lisäksi yritän tunkea mukaani lankoja, virkkaus koukut, sanakirjat, piirustus paperia, vesivärit ja värikynät, kyniä, sateenvarjon..

vaatteita: yhdet lyhyet ja yhdet vähän pidemmät shortsit, yhdet pitkät housut + goretex housut, hame - pitkän tuumimisen jälkeen kun en meinannut osata päättää, että kuman otan, topin, 2 t-paitaa, villatakin, goretex takin, hygienia-tökötit,  piilarit ja sen nesteet ja kotelot, huivin, bikinit, korkkarit ja ne hyvät kävely kengät, saappaat - niitä en kyllä tunge matkalaukkuun, lääkkeet.. ja varmasti viellä jotain lisää.

Viellä pitäisi käydä ostamassa apteekista punkkitököttiä - ruotsissa on kuulema punkkeja niin, että muille jakaa... Kirjastosta Pollyanna, iloinen tyttö kirja ja dödön jonka eilen unohdin S-marketin liukuhihnalle ja kännykän laturin kun huomasin, että akku vetelee viimeisiä kun olen hullunlailla soitellut ihmisille.

Tilanne näyttää suorastaan kaottiselta. Kuinka saan mahtumaan kaiken mukaan mitä "tarvitsen"...? 

Lopulta olen saanut monen yrityksen jälkeen tungettua viimeisetkin tavarat matkalaukkuun, joka näyttää siltä, että se räjähtää minä hetkenä tahansa. Lisäksi minulla on käsilaukku, jonka olen yrittänyt pitää mahdollisimman tyhjänä ja kesälaukku jonka sisältö on lähinnä lankoja, kirjoja ja kyniä ynm... Yöpaita, hammasharja ja jotain minkä voi ottaa laivalla hyttiin mukaan. 

Juuri kun olen tyytyväinen tulokseen tajuan, että pakkasin ruotsin lompakon jonnekin matkalaukkuun ja mietin, että kuinka kätevästi sen sitten taas saa sieltä kun ollaankin jo ruottin puolella. Ei muutakuin avaa laukku ja kaivele kukkaro esiin ja mieti sille parempaa paikkaa. 

Lähdemme kahdeksalta ajamaan turun naantalia kohti, sillä menemme jollain... rahtilaivalla tai joku vastaava. Olen tästä ihan tyytyväinen sillä laivan vaihto on mukavaa kun on saanut tarpeeksi noista ruotsin risteily paateista. Vikingline ja Siljaline saavat kylmät väreet aikaiseksi, mutta tämä uusi yrittämä vain vähän mietityttää. 

Vielä on paljon tekemistä, pientä siivoamista. Ei jaksaisi ottaa itseään niskasta kiinni, mutta kai sitä pitää.

-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

Eilen tein hyvän teon ja menin ensimmäistä kertaa elämässäni luovuttamaan verta. Se oli mielenkiintoista ja jännitin ekaa kertaani todella paljon, en vain teidä miksi. Ystäväni sanoi, että nyt mennään jos meinataan ja pian jo jonotin omaa vuoroani. 

Ensinpiti ilmottautua, jolloin tarkistettiin henkkarit. Sieltä saatiin lappunen joka täytettiin huolellisesti. Sitten odotettiin seuraavaan paikkaan vuoroa, jossa tarkistettiin hemoglobiini - minulla oli 140! Täällä käytiin myös lappunen läpi ja sitten ensikertalainen sai kivan kassin ja pinssin ja lisää tietoa luovuttamisesta.

Sitten jonotettiin luovuttamaan. Mietin "viisi viiva kymmenen minuuttia...". Katselin kuinka hassu laite kiikutti veripussia johon veri kerättiin ja minua hieman puistatti. En pelkää verta sinällään, mutta piikit ovat aikasen pelottavia. Lopulta tuli minun vuoroni ja ystäväni siihen heti perään. Hän oli kuitenkin minua ennen valmis sillä minun vasen käsi ei ollut yhteistyökykyinen, kun siinä ei ollut hyvää suonta joten otettiin sitten oikeasta ja jouduin uudelleen odottamaan paikkaa.

Luovutuksen aikana piti puristella semmosta kääröä. Ystäväni tuli lopulta viereeni istumaan ja juttelimme siinä niitä ja näitä. Piti muistaa juoda paljon ja hän kävi hakemassa minulle mehua. En tiedä joinko lopulta niin paljon kuin olisi pitänyt.

Kun minut pelastettiin siitä, piti pidellä hetki kättä ylhäällä ja sitten olla makuullaan 5 minuuttia ja sitten vasta nousta varovasti. Olo oli hieman hutera, juuri sellainen, että olisi maannut siinnä 5 - 50 minuuttia.

Saimme mehua ja leipää. Näitä antoivat pari vanhempaa naista jotka kyselivät kuntoamme. He kauhistelivat ystäväni pienuutta ja tuumasivat, että minulla oli ainakin aivan valkoiset poskipäät. Olo oli vähän sen mukainen. Siitä syötyämme lähdimme kaupungille. Lopulta ystäväni heitti minut autolla poikaystäväni luokse ja tuumasimme molemmat, että autoon päästyämme olo oli kuin olisi kävellyn koko päivän. Jalat tuntuivat aika raskailta.

Mutta kokemus oli hyvä ja suosittelen kaikkia luovuttamaan vaan. Kuten poikaystäväni sanoi "Pelastat ehkä jonkun".